Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2016

Leskelä

Perjantaina 2.12 saatiin leskelään aikaiseksi salaoja.

Autotallin edistyminen

Autotallin seinät on levytetty, räystäslaudat on laitettu ja nyt asentelemme sinne ovia. Ovien asennus on ollut vähän haastavaa ja homma ei ole paljoa edistynyt.

Työturvallisuus- ja tulityökurssi

Menneiden viikkojen aikana on ollut työturvallisuus ja tulityökurssit.
Kummatkin sain läpi ensimmäisellä yrityksellä. Olihan se pitkää kuunneltavaa, mutta tärkeää tietoa.

torstai 10. marraskuuta 2016

Menneet työvaiheet

Ryhmä on jaettu kahteen osaan. Osa työskentelee huuhilla ja osa tekee autotallia joten nyt riittää muillekkin töitä.
Kuukauden parin aikana ollaan talliin saatu tehtyä katto. Ollaan myös aseteltu tuulensuojalevyt ja niiden päälle koolauslaudat. Tallin seinustatkin on jo paneloitu.
Talli ollaan myös jo villoitettu sisältä. Seuraavaksi laitetaan räystäslautoja.





torstai 6. lokakuuta 2016

Räystäslaudat

Teuvon ja Nicklaksen kanssa haettiin kaupasta räystäslautoja ja muuta puutavaraa. Laitettiin puutavara mersuun ja sitten Teuvo vei minut halliin maalaamaan räystäslautoja. Nicklas ja Juuso tulivat myöhemmin auttamaan maalamisessa. Kun räystäslaudat olivat kuivaneet, aloimme jo asettelemaan niitä seuraavana päivänä paikoilleen.                                                                                                                                                                                                                                       

maanantai 26. syyskuuta 2016

Rakennusmateriaalit

Puu on lujaa ja kevyttä ja se on mahtava rakennusmateriaali. Puun lämmöneristekyky on 400 kertaa parempi kuin teräksen. Puuta on helppo työstää eri työkaluilla.

On lautaprofiilit: RPL/ Raakaponttilauta, HPL/ Höylätty ponttilauta, SHP/ Sileähöylätty pyöreäkulmainen lauta, KHP/ Karkeahöylätty pyöreäkulmainen lauta ja HSP/ Hienosahattu pyöreäkulmainen lauta. Laudat tulee aina kääntää oikeinpäin rakentaessa, sillä jos lauta saa liikkua vapaasti, sen vuosirenkaat pyrkii oikenemaan ja lauta kupertuu.

On myös paneelit. Paneeli on valmistettu yleisimiten puusta höyläämällä. Paneeli on yleisnimike ponttiliitoksin yhdistettäville verhouskappaleille. Paneeleja käytetään yleisimiten rakennusten ulkoverhouksissa, kattojen ja seinien sisäverhouksessa.

On myös listat. Listoja on  jalkalista,peitelista kattolista ja reunalista. Listojen laatuluokat ovat EM, VM ja VK.

Lämmöneriste on myös tärkeä rakennusmateriaali. Lämmöneriste on ainekerros, jota käytetään estämään lämmönsiirtymistä silloin, kun halutaan säilyttää jokin kappale ympäristöstä tietyssä poikkeavassa lämpötilassa.

Rakennustekniikassa käytettyjä lämmöneristeitä ovat muun muassa mineraalivillat (lasivilla ja vuorivilla), puukuitueristeet (selluloosa), pellavakuitueriste, sahanpuru, puukuitulevyt, EPS- ja XPS-levyt (polystyreeni) ja PU -ja PIR polyuretaani sekä fenolieristeet. Myös puuvillavanua ja puuhakelevyä on käytetty eristeenä.


Puiset rakennusmateriaalit tulee säilyttää lämmitettyssä ja hyvin tuuletetussa tilassa auringolta ja kosteudelta suojattuna. Kosteus aiheuttaa puulle sinistymistä ja altistaa sen homehtumiselle ja lahoamiselle.



perjantai 23. syyskuuta 2016

Puurunko

Ruvettiin autotalliin tekemään puurunkoa. Aseteltiin Niken, Juhon ja Jessen kanssa runkotolppia 60 cm:n välein. Minä vatupassilla katsoin, että on tolpat suorassa ja sitten ne vaan naulattiin kiinni.
Reivauslaudat laitettiin sitten, jotta tolpat varmasti pysyvät oikeilla paikoillaan. Näiden vaiheiden jälkeen asetettiin yläjuoksut.
Kyllähän tuo jo alkaa pikkuhiljaa rakennukselta näyttämään ja minun mielestä on tullut hyvää jälkeä.



tiistai 20. syyskuuta 2016

Lattiavalu

Tänään katsottiin, kun lattiaa valettiin autotalliin. Siinä oli Nikke ja Juho auttamassa jonkin aikaa.
Mitattiin myös Joonan kanssa kohtia puurunkoa varten.

Ylemmässä kuvassa valetaan lattiaa.
Alemmassa kuvassa on juuri valettu lattia.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Erilainen työpäivä

Ryhmä jaettiin kahteen osaan. Toiset jäivät koululle ja toiset menivät autotallia rakentamaan Porokylälle.
Koululla vietiin vaatekaappeja raksapuolelle, oli aika painavia. Mutta nyt on minullekkin varmaan vaatekaappi x)

torstai 8. syyskuuta 2016

Autotallin rakennus


Ollaan raksaryhmän kanssa rakennettu autotallia Porokylään.
Minun mielestä se on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Ehkä työnteko välillä istuskeluksi menee, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa valmistuu.
Helpoin työvaihe minun mielestäni on ollut muuraus. Viime kerralla leviteltiin suodatinkankaat ja kaikki muut mukavat.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

POTAKKAJUHLAT 2k16


Viljo potakkajuhlissa.




Joo olimme potakkajuhlissa 2.9.
Rakennettiin sinne katos, missä oli muitakin amiksia myymässä tavaroitaan.
Myö myytin linnunpönttöjä. Enhän minä sitä omaa saanu myytyä, vaan joku myi sen ja vei rahatkin.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Minusta tulee jumalauta rakennusmies




Olen Mikko 16 v ja opiskelen ensimmäistä vuotta rakennusalalla Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Nurmeksessa.
Vaihdoin tänne lukiosta aika nopeasti ja tulin tänne vähän myöhässä. Tämä tuntuu ihan hyvältä :D